Etusivulle
Hae

Ammatti luonnon parissa

Luonnon- ympäristö- ja metsäalan asiantuntijat ja toimihenkilöt työskentelevät luonnon parissa. Toimihenkilöarkistosta löytyvät muun muassa Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton, Luonnontieteiden Akateemisten Liiton, Geologiliiton, Geofyysikkojen liiton ja Metsänhoitajaliiton arkistot. Arkistoaineistot tarjoavat lähdeaineistoja monenlaiseen tutkimukseen, jonka kiinnostuksen kohteena on ihmisten ammatillinen toiminta luonnossa. On kiinnostavaa tarkastella esimerkiksi, miten nämä ammattilaiset hahmottavat työnsä merkityksen, minkälainen luontosuhde heidän tuottamistaan aineistoista välittyy ja mitä ammattikunnan asema kertoo yhteiskunnasta.

Luonnonvarojen hyödyntämisen parissa työskentelevien, esimerkiksi metsäteollisuuden toimihenkilöiden lisäksi viime vuosikymmeninä on noussut kestävä ja vastuullinen ympäristösuhteen luominen ja ylläpitäminen muun muassa ympäristöasetuksia valvovien ympäristötarkastajien ja uusia ratkaisuja hakevien ympäristösuunnittelijoiden toimesta. Ympäristöinsinöörit ja tekniset toimihenkilöt työskentelevät kestävän kehityksen teknisten ratkaisujen parissa. Myös monien muiden toimihenkilöiden työssä luonto on vahvasti läsnä: työskennellään luonnossa, luonnonilmiöiden ja –voimien parissa.

Hämeen metsänhoitajat ry: metsän ympärille kietoutunutta yhdistystoimintaa

Hämeen metsänhoitajat ry perustettiin vuonna 1927. Se toimii akateemisten metsäalan asiantuntijoiden alueellisena yhdistyksenä. Hämeen Metsänhoitajat ry:n tarkoituksena on toimia alueensa metsänhoitajien yhdyssiteenä, edistää jäsentensä ammatillisia tietoja ja taitoja, ajaa heidän taloudellisia etujaan ja toimia metsätalouden edistämiseksi. Yhdistyksen toimintaan on vuosien aikana kuulunut kokousten lisäksi muun muassa esitelmätilaisuuksia ammatillisista aiheista, retkeilyjä ulkomaita myöten, metsätaitokilpailuja, joulukuusien myyntiä sekä yhteistoimintaa muiden järjestöjen kanssa. Hämeen Metsänhoitajat on myös antanut lausuntoja ja tehnyt aloitteita erilaisista metsätaloutta koskevista asioista. Se on esimerkiksi ottanut kantaa Pyynikin harjun ja sen männikön hoitamiseksi. Yhdistys on rakennuttanut ja omistaa kalastus- ja metsästysmaja Saaresmajan Kuhmoisissa, missä on järjestetty muun muassa virkistystilaisuuksia ja talkoita sekä harjoitettu metsästystä. Saaresmaja saatiin käyttöön useiden vuosien valmistelujen jälkeen vuonna 1950.

Terveyssisar%20V.%20GR%C3%96NROOS.jpg

Terveyssisar Vieno Grönroos Mäntyharjulla 1960-luvulla. Terveyssisaret taittoivat maaseudulla matkaansa asiakkaiden luokse kohteesta toiseen esimerkiksi polkupyörällä. Matkat kotikäynneille saattoivat olla pitkiä ja taipaleet joskus tiettömiäkin.

ammatti%20aineistot.jpg

Arkistoaineistoja: YKL juliste ja esite, Geologiliiton symposiumin vihko, METO ry:n arkistosta Metsä 2000-seminaari 30.9.1985, Vesi- ja Kalatalousalan Ammattijärjestö VKA ry:n koulutuspäivien julkaisuja 1980, 1987-1988, Suomen Kemistiliiton ympäristökemistien jaoston seminaarien aineistoa 1987 ja 1990, Insko ry:n koulutusesitteitä vuodelta 1992.

Arkistojen päivän näyttely | TJS Virtuaalimuseo

Sivustohaku

Ohjeet hakuun

Syötä hakusanat hakukenttään. Haku ehdottaa heti joitakin sopivia kohteita, mutta voit myös suorittaa täyden haun, jolloin saatat saada lisää tuloksia.