Liittojen toimintaa luonnon hyväksi
Eri ammattiryhmien liitot ovat myös kampanjoineet ympäristöasioista oman ammattiryhmänsä erityisestä tulokulmasta. Ne ovat antaneet lausuntoja ja tehneet aloitteita erilaisista ympäristöä koskevista asioista. Luontoon vaikuttaminen ja sen puolustaminen nivoutuu liittojen toimintaan luontevasti esimerkiksi ammattiryhmän tehtävien tai erityisen asiantuntijuuden perusteella.
STTK:n ympäristöpoliittinen kannanotto
STTK:n ympäristöpoliittinen kannanotto hyväksyttiin STTK:n liittokokouksessa 27.10.1985. Kannanottoon kirjattiin, ettei ay-liike voi jäädä sivuun ympäristökysymyksissä. Ympäristönhoito edellyttää STTK:lta yhteydenpitoa ja yhteistyötä muiden palkansaajajärjestöjen, kansalaisjärjestöjen, viranomaisten ja työnantajajärjestöjen kanssa. Ay-liikkeen, teollisuuden ja viranomaisten saumattomalla yhteistyöllä ympäristövauriot voidaan torjua ennakkoon. STTK:lla on ympäristönsuojeluun liittyvää tieteellisteknillistä osaamista, jota hyödyntämällä voidaan ympäristönsuojelutoimia edistää koko kansakunnan parhaaksi. Kaikissa maissa tulisi ottaa käyttöön tiukat ympäristönsuojelulliset normit, jotka turvaavat kansainvälisen ympäristönsuojelun tavoitteet. STTK:n tulee edesauttaa näiden tavoitteiden toteutumista toimimalla ammattiyhdistysliikkeen kansainvälissä järjestöissä.
Akavan ympäristöpoliittinen ohjelma hyväksyttiin Akavan VI varsinaisessa edustajakokouksessa 12.6.1991
Kokouksessa annettiin Akavan hallituksen tehtäväksi selvittää mitkä ovat keskusjärjestön tehtävät ympäristöohjelman toteuttamiseksi, ryhtyä toteuttamaan ympäristöohjelmassa todettuja toimenpiteitä sekä antaa selvitys seuraavalle edustajakokoukselle ympäristöohjelman toteutumisesta. Ympäristöpoliittisen ohjelman mukaan Akava-järjestön ja akavalaisten velvollisuus on nostaa ympäristön ja kestävän kehityksen tutkimus niiden yhteiskunnallisen ja maailmanlaajuisen merkityksen vaativaan asemaan. Akavan tulee tehdä valtiovallalle tarpeen mukaan jyrkkiäkin vaatimuksia ympäristön suojelemisesta ja kestävän kehityksen tukemisesta. Luonnon ja ihmiselämän turvaamiseksi on päätöksenteossa otettava entistä painokkaammin huomioon ympäristön vaatimukset. Akavan jäsenten on tunnettava erityiskoulutettuina vastuu ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen edistämisestä niin työssään kuin arkipäiväisissä toiminnoissaankin. Akavalaisilla on yhteiskunnallisessa suunnittelussa huomattava vaikutusmahdollisuus. Suunnittelun päämääränä tulee olla Suomen kehittäminen ekologisesti ja sosiaalisesti tasapainoisesti toimivaksi.
Opettaja: ympäristönsuojelu perinteisen edunvalvonnan rinnalla
Hyvinvoivan elinympäristön puolustaminen on myös jäsenten etujen ajamista. Vastuullinen suhde ympäristöön näkyy monien opettajien arkielämässä, niin järjestötoiminnassa kuin opetustyössäkin. Opettaja-lehden 16/1990 pääkirjoituksessa pohditaan:
”Kun ammattijärjestön tehtävänä kuitenkin on jäsenistön hyvinvoinnin ja elämän laadun kaikinpuolinen parantaminen, on ympäristönsuojelu otettava ns. perinteisen edunvalvonnan rinnalle entistä selvemmin. Järjestöt ovat tuhlanneet tässä asiassa jo vuosia unenomaiseen tilaan. --- Useat opettajat ovat ymmärtäneet jo vuosia ympäristönsuojelun merkityksen ja toimineet sen puolesta niin eri järjestöissä kuin omassa opetustyössäänkin. He ovat halunneet omalla esimerkillään osoittaa vastuunkantoa yhteisestä asiastamme. Koska muodostamme asenteemme jo varhaisina vuosina, koululla ja opettajilla onkin suuri vastuu kasvattaa tulevista sukupolvista elinympäristöstä vastuunsa tuntevia kansalaisia”.

Opettaja-lehden 16/1990 pääkirjoitus "Herätys ympäristöunesta"
SAFA:n työtä Suomenlahden säästämiseksi
Suomen arkkitehtiliitto SAFA nosti 1970-luvun alussa esiin Suomenlahden ympäristöongelmia. Liitto julkaisi yhdessä mm. Suomen Luonnonsuojeluliiton, Suomen Merimies-Unionin, Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton ja useiden Suomenlahteen rajoittuvien kuntien kanssa kirjan Säästäkää Suomenlahti vuonna 1972. Kirjan toimitti arkkitehti ja Arkkitehti-lehden silloinen päätoimittaja Tapani Eskola ja se sisälsi vesiensuojelua koskevaa asiatietoa. Kirjan kustansi Suomen Arkkitehtiliitto. Kirjan julkaisemisen lisäksi hankkeen työryhmä otti kantaa ja tarjosi ratkaisuja ajankohtaisiin ongelmiin, kuten jätevesien laskemiseen puhdistamattomana itäiseen Suomenlahteen.
Säästäkää Suomenlahti -hankkeen lähetystö kävi myös presidentti Urho Kekkosen luona esittämässä toivomuksen, että presidentin myötävaikutuksella saataisiin aikaan kansainvälinen, Itämeren suojelua koskeva konferenssi. Presidentille luovutettiin samalla kirjan ensimmäinen kappale.

Säästäkää Suomenlahti -esite. Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n arkistosta.