Virkistystä luonnossa
Eri ammattiyhdistykset ovat retkeilleet paljon luonnossa. Monilla yhdistyksillä on ollut oma vapaa-ajanviettopaikka luonnon helmassa. Ammattiosastojen virkistystoimintaan ovat kuuluneet myös retket luontoon. Tutustu Helsingin Kunnallisvirkamiesyhdistyksen (nykyään Jyty Metropoli) Kesäkoti Stansvikiin kesäkoti Stansvik sekä toimihenkilökeskusjärjestöjen lomaliittoihin Lomaliitot, joilla on ollut paljon luontoretkeilyyn sopivia lomakohteita eri puolilla Suomea.
Opettajia Vuokatin vaelluskurssilla 1965
Lähes 200 opettajaa eri puolilta Kainuuta oli elokuun 1965 lopussa Vuokatilla laskennon, äidinkielen ja kuvaamataidon kursseilla. Eräänä osana kurssia oli Vuokatin vaellus. 50 opettajaa seurasi Vuokatin Vaeltajaa, opettaja Antti Kukkosta, joka oli parinkymmenen vuoden ajan samoillut Vuokatin rinteillä. Tällä kertaa samotun reitin pituus oli 20 km. Luonnonkauniin Möykkylammin rannalla annettiin ensikertalaisille "susikaste". Se on juhlallinen toimitus, jossa kasvoihin vedettiin nuotiohiiltä ja annettiin sudelle nimi. Monen vaeltajan jäseniä painoi matkan varrella väsymys, mutta "emäsuden" Antti Kukkosen keittämä kahvi virkisti niin, että kaikki jaksoivat reitin loppuun. Vuokatin urheiluopiston saunan lauteilla kylvettiin väsymys jäsenistä ja päätettiin vakaasti uusia toisen kerran sama lenkki. - Kuvassa "emäsusi" Antti Kukkonen hymyilee mehevästi tehtyään monta uutta sutta.
Opettajia Vuokatin vaelluskurssilla vuonna 1965. Suomen Opettajain Liitto SOL:in arkistosta.

Pappien retkeilyä Helsingissä 3.-7.8.1950 järjestetyn VIII pohjoismaisen pappeinkokouksen yhteydessä. Kuva mahdollisesti otettu pohjoismaisten pappisyhdistysten johtokuntien retkeltä Lärkkullaan Karjaalle 7.8.1950. Suomen kirkon pappisliiton arkistosta.

Näyttelyssä oli esillä arkistoaineistoja: Teleliitto ry:n Lehdesmäen lomakodin valokuva-albumi ja Lennättäjä-lehden 4-5/ 1957 artikkeli, Metsämiesten Keskusseuran valokuva-albumi 1937, Rauman seudun Jytyn mökkipäiväkirja.