Suomen Sairaanhoitajien puheenjohtajat vuosina 1925-2025
Suomen Sairaanhoitajilla on vuoteen 2025 mennessä ollut kymmenen puheenjohtajaa. Jokainen puheenjohtaja on toiminut luttamustehtävässä, johon jäsenistö tai sen valtuuttamat henkilöt ovat hänet valinneet. Puheenjohtaja on aina toiminut keskushallituksen tai hallituksen puheenjohtajana. Osa puheenjohtajista on toiminut tehtävässään oman päivätyönsä ohessa, mutta osa taas osa- tai kokopäiväisenä järjestön puheenjohtajana, jolloin myös toimiston ja sen henkilöstön johtaminen ovat kuuluneet toimenkuvaan. Järjestön alkuvuosina liiton toimistolla oli toimistonhoitaja, ja myöhemmin kahdessa eri vaiheessa on toiminut myös toiminnanjohtaja toimiston ja henkilöstön esimiehenä. Puheenjohtajien kaudet ovat olleet eri mittaisia, vaihdelleet neljästä vuodesta 27:een vuoteen.
Puheenjohtajien esittelyt
Kuvaa klikkaamalla pääsee tutustumaan ko. henkilöstä koottuun esittelyyn.

Lyyli Hagan 1925–1935. Kuva: Suomen Sairaanhoitajat arkisto

Kyllikki Pohjala 1935–1963. Kuva: Kansikuva Kyllikki Pohjalan kirjasta "Kuljin tietäni"


Historianäyttelyn viimeinen osio julkaistaan syyskuussa 2025. Silloin esitellään seuraavat puheenjohtajat:
Tuula Öhman 1986–1994
Anneli Malmi 1994–1998
Katriina Laaksonen 1998–2010
Merja Merasto 2011–2016
Nina Hahtela 2016–2022
Heljä Lundgrén-Laine 2023–
******************************************************************************************************************************************
Näyttelyn sisällöt:
Suomen Sairaanhoitajat 100 vuotta * 1925–1935 Oman ammattiliiton perustaminen * 1936–1939 Eteenpäin * 1939–1945 Sotien vuodet * 1945–1955 Jälleenrakentaminen * 1956–1965 Palkkataistelut * 1966–1979 Vahva ammattiliitto * 1980–1986 Tehyn perustaminen ja uuden alku * Suomen Sairaanhoitajat ry:n alueyhdistykset * Suomen Sairaanhoitajien puheenjohtajat * Tietoa historianäyttelyn kokoamisesta *