Etusivulle
Hae

S : Suomen Ekonomit ry

Ekonoomiyhdistys ry perustettiin Helsingissä 21.3.1935 Kauppakorkeakoulun käyneiden etujärjestöksi ja yhdyssiteeksi.

Aiemmat nimet:

Ekonoomiyhdistys ry vuodesta 1935 vuoteen 1950.

Suomen Ekonomiliitto ry perustettiin 14.3.1951.

Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomförbund-SEFE ry perustettiin vuonna 1973, kun Suomen Ekonomiliitto ja Finlands Svenska Ekonomförbund yhdentyivät.

Vuodesta 2014 alkaen toiminut nimellä Suomen Ekonomit ry.

Ekonoomiyhdistyksen perustamista edelsi kauppatieteiden korkeakoulujen ylioppilaskuntien alumniklubien perustaminen. Ensimmäinen tällainen klubi oli Svenska Handelshögskolanin Niord-alumniklubi, joka perustettiin vuonna 1924. Klubit tarjosivat valmistuneille yhteyden entiseen kouluunsa ja opiskelutovereihinsa. Ekonomiyhdistys oli alun perin Helsingin Kauppakorkeakoulussa ekonomin tutkinnon suorittaneiden oma järjestö.

Ekonomiliiton perustamista (v. 1951) edelsi paikallisten osastojen rekisteröiminen itsenäisiksi yhdistyksiksi. Liiton perustamisen myötä jäsenyys tuli mahdolliseksi myös muista kauppakorkeakouluista valmistuneille ekonomeille. Lähinnä tämä tarkoitti vuonna 1950 perustetun Turun Kauppakorkeakoulun alumneja, sillä ruotsinkielisillä oppilaitoksilla oli omat alumniyhdistyksensä Niord ja Merkur. Vuoteen 1960 mennessä Ekonomiliiton paikallisten jäsenyhdistysten verkosto kattoi koko maan. Liiton toimintaan kuului muun muassa työnvälitystä, koulutusta, kongressien ja Ekonomipäivien järjestämistä, julkaisutoimintaa, liiketoimintaa ja stipendejä sekä yhteistyötä muiden suomalaisten sekä ulkomaisten ekonomiyhdistysten kanssa.

Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomförbund-SEFE:n perustamisen (v.1973) myötä Suomen Ekonomiliitto ja ruotsinkielisten ekonomiyhdistysten kattojärjestö Finlands Svenska Ekonomförbund yhdentyivät. Uusi liitto halusi päästä mukaan työmarkkinatoimintaan. SEFE liittyi uuteen Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelukuntaan (YTN) vuonna 1974 ja Akavaan verrattain myöhäisessä vaiheessa, vuonna 1976. Julkisen sektorin enemmistöiseen Akavaan liittyminen ei ollut yksiselitteistä ekonomeille, joista useat työskentelivät yksityisellä sektorilla ja monet itse työnantaja-asemassa.

Ekonomiopiskelijat tulivat mukaan Ekonomiliittoon vuonna 1991. Opiskelijat eli niin sanotut kylterit kuuluvat liittoon opiskelijayhdistysten kautta.

Suomen Ekonomit ry jakaa vuosittain kauppatieteellisen opetuspalkinnon sekä joka toinen vuosi yrityskirjallisuuden kirjallisuuspalkinnon.

Lähde: Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomiförbund SEFE r.y. (1985): Eteenpäin ekonomin mieli. Historiikki 1935 - 1985.

Sivustohaku

Ohjeet hakuun

Syötä hakusanat hakukenttään. Haku ehdottaa heti joitakin sopivia kohteita, mutta voit myös suorittaa täyden haun, jolloin saatat saada lisää tuloksia.