Etusivulle
Hae

S : Suomen Arkkitehtiliitto – Finlands Arkitektförbund

Arkkitehtien ammatillinen järjestäytyminen alkoi Suomessa 22.10.1892, kun Tekniska Föreningen i Finland -järjestön alaosastoksi perustettiin arkkitehdeille oma yhdistys, Arkitektklubben. Vuonna 1919 arkkitehtiklubin jäsenet päättivät perustaa oman itsenäisen ja valtakunnallisen liiton, jonka nimeksi tuli Suomen Arkkitehtiliitto – Finlands Arkitektförbund.

Edeltäjä:

Arkitektklubben vuodesta 1892 vuoteen 1919

Vuodesta 1919 alkaen Suomen Arkkitehtiliitto – Finlands Arkitektförbund ry

Lyhenne SAFA on ollut yleisesti käytössä jo Suomen Arkkitehtiliitto – Finlands Arkitektförbund ry:n perustamisesta alkaen, mutta se ei kuitenkaan osa järjestön virallista nimeä.

SAFA:n toiminnan ytimessä on ollut alusta saakka ammattiedunvalvonta ja arkkitehtuurin sekä rakennetun ympäristön laadun edistäminen. Liitto edistää myös arkkitehtiosaamista, toimii alansa kantaaottavana asiantuntijana ja on ollut keskeinen toimija esimerkiksi arkkitehtuurikilpailuissa ja kansainvälisissä biennaaleissa. Arkkitehtien työ on luonteeltaan samanaikaisesti teknillistä, taiteellista ja käytännöllistä, ja rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelulla on toisaalta myös erityistä sosiaalista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

SAFA liittyi Akavaan vuonna 1974. Vuonna 2008 SAFA solmi Tekniikan Akateemisten Liitto TEK:in kanssa rinnakkaisjäsensopimuksen, jonka myötä SAFA:n palkansaajajäsenet voivat hyödyntää TEK:in edunvalvontaa ja muita palveluja.

Arkitektklubbenin puheenjohtajat:

1892-1894 Sebastian Gripenberg

1895 Theodor Höijer

1896 Gustaf Nyström

1897 Jacob Ahrenberg

1898-1901 Sebastian Gripenberg

1902-1904 Hugo Lindberg

1905-1907 Magnus Schjerfbeck

1908-1909 Onni Tarjanne

1910-1911 Bertel Jung

1912 Eliel Saarinen

1913 Armas Lindgren

1914-1915 Emil Fabritius

1916 Yrjö Sadeniemi

1917-1918 W. G. Palmqvist

1919 Alarik Tavastsjerna

Suomen Arkkitehtiliitto – Finlands Arkitektförbund ry:n puheenjohtajat:

Tiedot vuoteen 1995 asti:

1919-1925 Onni Tarjanne

1926 Gunnar Taucher

1927-1928 Oiva Kallio

1929-1931 J. S. Sirén

1932-1933 Jussi Paatela

1934-1935 W. G. Palmqvist

1936-1940 Martti Välikangas

1941-1942 Otto-I. Meurman

1943-1958 Alvar Aalto

1959-1960 Olli Kivinen

1961-1962 Einari Teräsvirta

1963-1965 Jonas Cedercreutz

1966-1967 Erik Kråkström

1968-1969 Veli Paatela

1970 Pertti Luostarinen

1971-1974 Pekka Ojonen

1975-1977 Pentti Pantzar

1978-1981 Matti K. Mäkinen

1982 Aarno Ruusuvuori

1983-1985 Keijo Petäjä

1986-1987 Pekka Salminen

1988-1989 Kari Virta

1990-1991 Esko Kahri

1992-1993 Gunnel Adlercreutz

1994-1995 Marjatta Erwe

Lähde: Pekka Korvenmaa (toim.) 1992: Arkkitehdin työ. Suomen Arkkitehtiliitto 1892-1992 Finlands Arkitektförbund. Arkitekts arbete.

Sivustohaku

Ohjeet hakuun

Syötä hakusanat hakukenttään. Haku ehdottaa heti joitakin sopivia kohteita, mutta voit myös suorittaa täyden haun, jolloin saatat saada lisää tuloksia.